torstai 3. joulukuuta 2015

Grease musikaalin lavasteet valmistuvat

Olemme aloittaneet Valkeakosken kaupunginteatterin Grease musikaalin lavasteiden rakentamisen. On ollut mahtava päästä töihin ja koko lavasterakennus osasto paiskii pitkää päivää, jotta lavasteet saadaan ennen joulua valmiiksi. Lavastaja musikaalissa on Oskari Löytönen. Lavasteissa on paljon tiiliseinää ja olemme valmistaneet jo noin 2000 tiilenpalaa huokolevystä. Itse olen tehnyt tiiliä, maalannut, asentanut tiiliä saneerauslaastilla vanerilevyyn ja tehnyt rakenteita ja materiaali ja kustannuslaskelmia. Lisäksi olen ollut mukana metalli puolella valmistamassa esitykseen pöytää, sekä portaiden yläosaan tulevia aitoja. Antoisaa on ollut kun on saanut tehdä monenlaista työvaiheita. Metallipuolella tutuksi laitteeksi on tullut rälläkkä. Hitsaustakin olen päässyt harjoittelemaan ja se onkin ollut haastellisinta onkin ollut siistin sauman saaminen aikaiseksi. Toivottavasti sekin taito alkaa olla pian hyppysissä. Kirjoittelen lisää prosessin etenemisestä pitkin matkaa. Tuntuu, että osastolla on hyvä tekemisen meininki!

Aitaan valmistuu sivukehikot
Putken vääntöä pöytää varten










tiistai 17. marraskuuta 2015

Tiiliseinä valmistuu

Aloimme valmistamaan tiiliseinää Valkeakosken kaupunginteatterin Grease musikaalin lavastukseen. Ensin huokolevystä sahattiin oikean kokoisia tiilepaloja. Sitten muokattiin puukolla pinta rosoiseksi. Sen jälkeen vaiheessa oli saneerauslaastilla levyjen kiinnittäminen vanerilevyyn. Tiilien pinta käsiteltiin vielä laastilla, jonka jälkeen maalia pintaan. Tässä mallilevyjä, josta lavastaja valitsee mieleisensä. Toisessa levyssä Amerikassa enemmän käytetty tapa, jossa joka neljännellä rivillä on tiilenpääty näkyvissä. Toisessa perinteisen tapa, jota Suomessakin käytetään. Molemmissa malleissa muuraustapana on 1/2 juoksulimitys.



Muuraustapa 1
Muuraustapa 2
Värikokeiluja: perinteinen

Värikokeiluja: pienoismallin mukaan

Tiilien sävytystä

Tiilien sävytyskokeiluja




Pienoismalli





Huokolevyn kiinnittäminen saneerauslaastilla vaneriin

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tiiliseinää

Ensimmäisessä lavastusprojektissa tulee olemaan tiiliseinää. Tiiliseinän rakentelut ja harjoittelut alkaa piakkoin, joten tässä erilaisia tutkielmia, jota kaupunkikuvasta löytyi.




















torstai 8. lokakuuta 2015

SketchUp ja Kerkythea ohjelman harjotteita


Renderoinnilla voidaan maaritellä materiaaleja lisätä maisemaa ja valoa.




Siustuksesta tuli huomattavan pimeä, koska unohdin laittaa lampun päälle.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Tuliteatteri Flamman Astran lavastus

Lopputulos esityksessä Kuva: © Mika Perko


Tuliteatteri Astran lavastuksen suunnittelu vanhan kulkutaustisairaalan edustalle alkoi jo kesän lopussa. Sairaala on ollut hylättynä vuodesta 2009. Sitä ennen siinä toimi Pyynikin ylioppilaskoti. Ja itse sairaala lopetti toimintansa vuonna 1985. Sairaalan edusta tuliteatteri oli jo itsessään hieno paikka, mutta tällä projektilla oli myös mahtava saada hieman henkeä vanhaan hylättyyn rakennukseen. Talo palveli hyvin ja estraadista tuli mainio.

Astra tarina sukeltaa tytön mielikuvitukseen. Lavastuksessa pyrittiin siis hieman vinkeään lopputulokseen vinkeiden ikkunoiden ja valuvien maalien kanssa. Suurimmaksi osaksi lavastuksen pääideoitsijana toimi kuvataiteilija Mika Pettissalo. Itsekkin vaikutin suunnitelmiin ja tekotapaan, ja suunnitelmat muuttuivat matkanvarrella aina materiaalien ja ajanpuitteiden mukaan. Tämä oli luova prosessi ja hyvin innostava.

Lavastusten tekoa flammalaisittain
Mika maalaa
Roisketta pintaan
Kenraaliharjoitukset
Palaveria

Takasermi ja esityksessä palava laatikko

Lue lisää projektista

www.flamma.fi







Erilaisia pintoja ympäristöstä

Lavasterakennuksen opinnot on avannu mulle uudenlaisen maailman. Kaikkia rakennuksia, pintoja, värejä ja rakennelmia katsoo nykyään ihan uudella tavalla. Tässä materiaalipankkiin erilaisia puu ja kivipintoja.
Graniitti
Palanut puu

Maalipintaa luonnokivetyksellä


Rappeutunut laasti vanhassa tiiliseinässä
Lehtipainautuma


Tiiliseinä